Kuulumisia 2011


11.12.11
Tänään oli kennelpiirin järjestämä koulutus piirin agilitykoulutusohjaajille, kouluttajana toimi agilitytuomari seppo Savikko, joka ensin esitteli luennoimalla operanttia koulutusta yleensä ja agilityssä. Sitten siirryttiin käytännön harjoitteluun. Pessi oli mukanani ja se järjestikin varsinaisen näytöksen nostamalla jalkaa Sepon päälle omalla vuorollaan o_O. Oli kuolla häpeästä, mutta onneksi Seppo suhtautui asiaan huumorilla. Muuten erittäin hyvä koulutus.

3.12.11
Olin tänään Messukeskuksessa turistina Voittaja -11 näyttelyssä. Tähtäsin katsomaan tokonäytöstä, koska siinä oli mukana kaksi mitteliä ja ehdinkin juuri ajoissa. Sitten suuntasin rotukehälle missä olikin paljon tuttuja, kiva oli nähdä kaikkia. Valitettavasti kehä oli niin myöhässä, että ehdin katsoa muunvärisistä vain junnu-urokset, mutta se olikin vallan hienoa katsottavaa kun Fatsyn pojanpoika sai JV-11 tittelin :-) (myöhemmin selvisi, että pojantytär oli JV-11 nartuissa). Kiirehdin sitten kuuntelemaan Tommy Virénin koirankoulutusluentoa, joka olikin erinomainen. Vielä oli aikaa hieman shoppailla (mm. Koiruuksia-keramiikkapajan mittelimuki) ennenkuin juna lähti takaisin Lahteen. Mukava päivä :-).

30.11.11
Onkin mennyt pitkään sivuja päivittämättä, syksy on vierähtänyt ja on päästy jo marraskuun viimeiseen päivään.
Fatsyn silmä parani erinomaisesti syyskuisen haaverin jälkeen, alaluomeen jäi vain pieni pigmenttivirhe. Käytin Fatsyn uudemman kerran lääkärissä lokakuun lopulla, kun nivelrikon oireet alkoivat olla selviä. Nivelrikko (varsinkin vasemman puolen nivelissä) todettiinkin, ja Fatsy on nyt kuukauden verran syönyt Hyalutidin-nivelainetta. Samalla käynnillä otettiin myös röntgenkuvat keuhkoista yskän takia ja kävi ilmi, että Fatsyllä on tiivistymiä keuhkokudoksessa. Melko normaalia vanhenevalle koiralle eikä aiheuta mitään toimenpiteitä. Valitettavasti röntgenkuvissa näkyi myös pieniä alkavia spondyloosi-muutoksia selkärangassa :(. Hyvä juttu puolestaan oli se, että Fatsy sai siirtyä takaisin raakaruualle, tosin liha-kasvismössöpainotteisesti, hieman lihaisten luiden (=proteiinin) määrää vähentäen.
Vekun kanssa on hieman yritelty rally-tokon alokasluokan liikkeitä, mutta kaamosväsymys ja yleinen saamattomuus on haitannut. Täytyy kokeilla jos kevätpuolella päästäisiin johonkin ryhmään, niin treenaamiseenkin tulisi ryhtiä. Vekku täytyy varmaan myös luustokuvauttaa, lonkat ja kyynärät. Sillä on nimittäin alkanut esiintyä etupään ontumista pallonheiton tms. repivän liikunnan jälkeen ja haluan tietää missä kunnossa sen kroppa on ennenkuin juoksen sen kanssa enää yhtään agistarttia.
Pessi sen sijaan käy edelleen viikottain agitreeneissä ja on edistynyt mainiosti. Pitkään ongelmana ollut pussi sujuu nyt reippaasti eikä keinunkaan kanssa ole enää mainittavia ongelmia. Menen Pessin kanssa 11.12. järjestettävään alueen seurojen koulutusohjaajien koulutukseen harjoituskoirakoksi, jos vaikka saisin vinkkejä miten kontakteista saataisiin hieman nopeammat.

18.9.11
Kotiuduttu viikonlopun mittelireissuilta :-). Eilen oli mittelien syyspäivät Visulahdessa Mikkelissä. Nyt kun ei ollut enää sesonki, niin Visulahti oli todella autio ja saatiin olla lähes omissa oloissamme, pitää koiria vapaina jne. Osanottajia syyspäiville olisi mahtunut enemmänkin ja olisi kannattanut tulla, ohjelma oli hyvä ja monipuolinen. Itse vedin koiratanssiharjoittelua, sen lisäksi oli näyttelykoulutusta ja rally-tokoa sekä erilaisia kilpailuja. Rally-tokon liikkeitä varmaan alankin nyt Vekun kanssa harjoitella. Fatsy oli Vuoden paras mittelitemppu-kisassa 3. ja Pessi Vuoden nakkijuoksia-kisassa 2. Kun tuli pimeä eikä ulkona enää voinut olla, niin keräännyttiin meidän lomakotitaloomme paistamaan makkaraa. Mukavaa oli :-). Ainoa ikävä asia oli vain se, että Fatsy otti yhteen erään nuoren uroksen kanssa ja tuloksena Fatsyllä oli vekki toisen silmän alaluomessa. Ensin ei näyttänyt pahalta, mutta seuraavana aamuna oli turvoksissa ja ikävän näköinen.
Mikkelistä ajeltiin tänä aamuna Heinolaan SSKY:n päänäyttelyyn, joka oli samalla mittelien erikoisnäyttely. Paikalla olikin ennätysmäärä, n. 140 mitteliä, joista 92 muunvärisiä. Lähes ensi töikseni näytin Fatsyn silmää paikalla olleelle eläinlääkärille ja sovin, että sitä mennään huomenna näyttämään kunnolla - vaatii antibioottikuurin. Näyttelyssä muunväristen mittelien saksalaisella tuomarilla oli melkoisen tiukka linja, ERIä ei helposti irronnut. Vekku sai EH:n, mikä on melko hyvin, kun ottaa huomioon että arvostelussa todetaan "absolutely not in show condition". Mialta sitten kuulin, että tuomarin mielestä koira oli likainen ja haisi (??!!). Kehän jälkeen kolme ihmistä haisteli Vekkua, mutta kenenkään mielestä koira ei haissut miltään, joten en oikein ymmärrä tuota. Karvanlähdön takia turkki kyllä saattoi tuntua likaiselta ja tuppojen takia epäsiistiltä. Fatsystä tuomari sen sijaan tykkäsi, totesi koiran pöydällä ollessa jopa "perfect". Tuloksena VET ERI/2 (kaikkiaan muunvärisiä veteraaneja oli kolme). Kiva oli nähdä paljon tuttuja mitteli-ihmisiä :-).

23.8.11
Vekku suoritti eilen hyväksytysti BH-kokeen eli palveluskoirien käyttäytymiskokeen! :-D. Ennen koetta jännitti ihan hirveästi ja tottelevaisuusosuuden aikanakin niin paljon, että unohdin osan seuraamiskaaviosta ja tuomarin piti huomauttaa asiasta. Vekku on tehnyt parempaakin seuraamista ja alkoi loppupuolella jo selvästi väsähtää, mutta piti tuomarin mielestä kuitenkin hyvin kontaktin. Jättävät liikkeet onnistuivat, tosin kaksoiskäskyillä (katse/käsi) ja olen siitä hyvin tyytyväinen koska istuminen ei tahtonut treeneissä onnistua millään. Luoksetulo oli erinomainen ja henkilöryhmässäkin Vekku toimi upeasti :-). Paikallaoloon Vekku jäi hyvin, mutta jonkin ajan kuluttua nousi istumaan ja sitten käveli syömään heinää, jolloin tuomari käski mennä kytkemään sen. Mutta ei siis ollut menossa suorittavan koiran luo, eikä muutenkaa noteerannut sitä lainkaan, vaikka pariksemme sattuikin Iso Musta (groenendael-uros). Kaupunkiosuudessa sitten ei enää ollutkaan mitään ihmeellistä, se meni läpi ihan heittämällä. Vekku on 13. mittelspitz, joka on suorittanut BH-kokeen, kovin paljon näitä ei siis vielä ole.
Ikävämpänä asiana, Fatsyllä on puhjennut kennelyskä, taas kerran. Nyt toivon todella paljon, että yskä paranisi äkkiä eikä tarttuisi Vekkuun ja Pessiin, koska olen 2.9. lähdössä neljän päivän matkalle Englantiin. Eikä sairaita koiria voi viedä hoitolaan :-/.

14.8.11
Koiraharrastustäyteinen viikonloppu taas takana :-). Eilen oltiin Fatsyn ja Pessin kanssa Valkeakoskella näyttelyssä. Unohdin onnettomuudekseni Fatsyn hammastodistuksen kotiin ja tietysti serbialainen naistuomari olikin sitten hyvin tarkka hampaista... rokotti Fatsyn kahdesta poistetusta alaleuan P3, mutta ihme kyllä puuttuvasta etuhampaasta ei tullut arvosteluun mitään mainintaa. Tuloksena siis EH, mutta eipä näyttelyn muillakaan veteraaneilla (1 uros ja 1 narttu) mennyt yhtään sen paremmin. Pessikin sai EH:n mikä oli ilahduttavaa, koska tuomari oli tarkka muutenkin kuin hampaista ja SA:t olivan melkoisen tiukassa. Pessillä viaksi katsottiin oikeastaan vain kapea rinta ja liian lyhyet jalat (!).
Tänään olin sitten Villähteen Agility-Urheilijoiden järjestämällä Vappu Alatalon luennolla Psyykkinen valmentautuminen koiraurheilussa. Oikeastaan kyseessä oli pikemminkin koulutus kuin luento, koska kesto oli 8 tuntia ;-). Mutta aika meni todella nopeasti ja paljon tuli hyvää asiaa. Jospa sen kisajännityksen vihdoinkin saisi selätettyä ja voisi alkaa vain nauttia yhdessä tekemisestä koirien kanssa ilman "tulospakkoa" (kun se pakko on vain omassa päässä...).

31.7.11
Tämän vuotiset mittelien agilityn rotumestaruuskisat pidettiin eilen Orivedellä, Pirkanmaan Agility-Teamin virallisten kisojen yhteydessä. Paikalla oli ilahduttavasti 18 mitteliä ohjaajinen, viisi enemmän kuin viime vuonna Mikkelissä. Suurin osa paikallaolijoista oli ennestään tuttuja, mutta mukava oli tutustua muutamaan uuteenkin harrastajaan. Mittelit tekivät hienoja tuloksia ja jyräsivät virallisten kisojen sijoituksissa, mikä oli erinomaista mainosta rodulle. Kaksi mitteliä nousi myös kolmosiin :-). Rotumestariksi valittiin Heli & Bona, hyvin täpärällä erolla toiseksi tulleisiin Suviin & Nelliin.
Omien koirieni tulokset eivät päätä huimanneet, Fatsy sai molemmilta radoiltaan yhden ratavirheen sekä yliaikaa, Vekku puolestaan hyllytti ekan ratansa ja sai toiselta 15 virhepistettä sekä roimasti yliaikaa. Radan jälkeen tuomari tuli vielä kyselemään onko Vekun oikea takajalka kunnossa, koska se oli juostessaan heittänyt sitä sivulle. Jotain vikaa jalan liikeradassa tosiaan onkin, vaikka Vekku ei mitenkään arista sitä ja liikkuu reippaasti. Täytyy hakeutua mahdollisimman pian koirahierojalle. Ensi viikko tosin vietetään lomaa ja ollaan mökillä :-).

11.7.11
Viikonloppu perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltaan vietettiin Lappeenrannan Kisapuistossa Agirotu-tapahtumassa. Kuten viime kesänä Ylöjärvellä, nytkin oli todella helteistä, lämpötila lähenteli 30 astetta joka päivä. Koirat saivat olla teltassa varjossa, Fatsy ja Vekku kevythäkeissä ja Pessi boksissa. Käytiin vain kävelyillä, radalla ja koirien vesipisteellä vilvoittelemassa. Omistajalle oli onneksi myynnissä kylmää juotavaa ja jäätelöä :-). Vekulla oli perjantaina agility- ja hyppyrata. Agiradalta tuli hylky ja se meni muutenkin vähän hulvatteluksi, sen sijaan hyppyradalta tuli vain kielto kepeiltä ja yliaikaa.
Lauantaina heti aamusta olivat vuorossa Finnish Open-karsintaradat. Vekulle tuli harmittavasti puomilta kontaktivirhe, mutta myös yliaikaa sen verran, että finaaliradalle ei joka tapauksessa olisi ollut asiaa. Olin hieman huolissani Fatsyn jaksamisesta helteessä, mutta pappa meni oman ratansa hyvin innokkaasti ja vauhdilla, ikävästi vain kompastui okseriin ja hieman myöhemmin sai hylyn hyppäämäällä esteen väärään suuntaan. Sain siis katsoa finaalin kaikessa rauhassa ;-D ja Pessi oli mukanani radan reunalla kisaa seuraamassa.
Viimeisenä päivänä kisasivat joukkueet. Mitteleitä oli kaksi joukkuetta, Hilpeät Hippiäiset ja Kiitävät Kippurahännät. Tänä vuonna osallistuimme ensimmäistä kertaa myös pukukilpailuun, olimme saksalaisia pystykorvia, siis korvat & häntä, sekä saksalaiset "lederhosenit" henkseleineen. Kummassakin joukkueessa vain yksi koira sai hylyn (Vekku oli toinen niistä), joten meni oikein mukavasti. Erittäin kiva oli, että ensikertalaiset onnistuivat ja tykkäsivät mukana olosta :-). Ensi vuonna sitten varmaan suunnataan kohti Kuopiota...

2.7.11
Tänään toiseksi viimeisenä lomapäivänä oli sitten Pessillä edessä näyttely. Tulokseksi tuli EH. Nuorten luokassa oli kolme urosta, joista yksi sai peräti H:n vaikka oli ihan normikokoinen mitteli eikä Pessin kaltainen kääpiö, joten olen tulokseen ihan tyytyväinen :-). Kuumaa oli Tuusulassakin, onneksi kehä oli heti klo 9, joten auton sai melko lähelle ja päästiin jo kotimatkalle siinä vaiheessa kun näyttelyalue alkoi täyttyä. Kiva oli nähdä tuttuja :-).

27.6.11
Koko kesäkuu on vietetty maalla, vielä viikko jäljellä. Koirat ovat päässet nauttimaan ihan maalaiskoirien elämästä, ovat päässeet aina halutessaan ovesta pihalle ja lenkit on tehty vapaana. Lisäksi uimista/kahlaamista, leikkimistä ja luiden syömistä pihamaalla. Aivan selvästi koirat ovat nauttineet ja niin minäkin :-). Varsinkin hurjan helteen aikana olin hyvin iloinen siitä, että koirat saivat makoilla varjossa nurmikolla ja käydä vilvoittelemassa järvessä.Lahdessa on käyty sen verran, että kävin Vekun kanssa mölli-BH:ssa, joka sujui ihan mukavasti. Vielä pitää varsinaista koetta varten hioa perusasentoja ja jättäviä liikkeitä. Pessi on menossa Tuusulaan näyttelyyn 2.7. brittiläiselle tuomarille, mielenkiintoista nähdä mitä sieltä tulee.

31.5.11
Taas on tullut kisattua agilityssä. Toissapäivänä olin Vekun kanssa Nastolassa virallisissa kisoissa kahdella agilityradalla. Molemmilta tuli hylky, johtuen ihan omista ohjausvirheistäni, mutta varsinkin ensimmmäinen rata meni vallan sujuvasti. Vekku ei tuntunut oudoksuvat 45 cm hyppyjä enää läheskään niin paljon kuin Janakkalassa. Toisaalta keinuongelma tuntui taas pitkästä aikaa nostavan päätään - Vekku ei kummallakaan radalla tullut keinua alas asti vaan hyppäsi kesken pois.
Pessi puolestaan pääsi ensimmäisiin möllikisoihinsa eilen :-). Niin paljon oli kaikenlaista katseltavaa ettei pikkukoira oikein jaksanut keskittyä, mutta pysyi kuitenkin radalla ja suoritti osan esteistä aivan mallikkaasti :-). Putkien kanssa pitää nyt ilmeisesti tehdä töitä, että niistä saadaan mieluisia.
Vekun BH-kurssi on sujunut mukavasti, tänään on edessä viimeinen kerta johon päästään (yksi jää välistä lomani takia). Eniten ongelmia ovat tuottaneet jättävät liikkeet, joita olen koittanut hioa kouluttajan ohjeiden mukaan, mutta Vekulla on ollut kyllä kovasti tekemisen intoa ja se on yllätyksekseni jaksanut hyvin keskittyä pitkätkin seuraamispätkät. Kesäkuun 19. päivä on mölli-BH, johon aion tulla maalta, ja varsinainen BH-koe on sitten elokuussa.

16.5.11
Hyvin koirapuuhia täynnä ollut viikonloppu takana :-). Lauantaina olin Vekun kanssa agilitykisoissa Janakkalassa, ekat kisat tänä vuonna. Kisoissa oli kolme rataa, kaksi agirataa ja hyppäri, ja meille tuli hylky ekalta agiradalta sekä hyppäriltä. Vekku oli kyllä kuulolla ihan hyvin, mutta putket ovat niiiin ihania ja vetivät... Siltikin olen tyytyväinen, koska onnistuimme välttämään sentää pari todella pahaa putkiansaa ja Vekku otti kaikki kontaktit :-). Hyppyjä se selvästi vähän haki, kun rimat olivat 45 cm ja talvi on tullut hyppyytetty pääasiassa matalemmilla. Yhtään rimaa ei kuitenkaan pudonnut, mutta vauhtiin se kyllä vaikutti kun hyppääminen ei ollut ihan sujuvaa. No, parin viikon päästä mennään Nastolaan kokeilemaan miten siellä.
Eilen sitten Fatsy ja Pessi pääsivät mukaan spitzilenkille. Tällä kertaa lenkillä olimmekin vain me sekä kaksi kleinityttöä. Kiva lenkki silti, juuri ketään ei tullut vastaan joten koirat saivat olla melkein koko parituntisen lenkin vapaina. Fatsyä tosin kohtasi pettymys, kun löytynyttä "välipalaa" eli oravanraatoa ei saanutkaan ottaa mukaan kotiin ;-D.

1.5.11
Tänään olin Fatsyn ja Vekun kanssa ryhmänäyttelyssä Jokimaalla Lahdessa, myös Pessi oli mukana turistina. Ilma oli todella kylmä, jäätävä tuuli puhalsi ja kehä oli vielä melkoisesti myöhässä. Mutta kannatti palella ja odottaa: Vekku voitti valioluokan, sai ERIn lisäksi SA:n ja oli PU-luokan toinen. Fatsy puolestaan voitti veteraaniluokan, sai myös SA:n ja oli ROP-veteraani. :-) Molemmat saivat oikein hyvät arvostelut, hienot pojat! Kehän jälkeen tulin vähäksi aikaa kotiin lämmittelemään (kun matkaa oli vain muutama kilometri) ja menin sitten vielä Fatsyn kanssa ryhmäkehään. No, se olikin sitten odotusten mukaisesti "päivää ja näkemiin", mutta tulipahan mentyä ;-).

22.4.11
Tulimme maalle pääsiäisen viettoon ja ainakin vielä sää on suosinut, oikein aurinkoista ja lämmintä. Koirat ovat jo päässeet mökille ja kyllä ne juoksivatkin siellä innoissaan tonttia ympäri. Lumet olivat mökiltäkin ja melkein sulaneet ja vesi rannassa hyvin korkealla.
Laumakin yhdistyi maalle tullessa. Viimeksi täällä käydessä tämän kuun alussa jätin nimittäin Fatsyn hoitoon vanhemmilleni ja se olikin oikein nauttinut rauhallisesta olostaan. Vekku ja Pessi puolestaan käyttäytyivät kuin Fatsyä ei koskaan olisi ollut olemassakaan, ja niillä oli oikein hauskaa keskenään. Mutta eipä mitään ihmeitä tapahtunut kun koirat nyt vajaan kolmen viikon tauon jälkeen taas tapasivat toisensa, kaikki sujui hyvin.
Vekun kanssa on kerrattu tokojuttuja, koska pääsimme mukaan Lahden Käyttökoiran järjestämälle BH-kurssille, joka alkaa ensi torstaina. Pitkän aikaa on jo ollut haaveena saada Vekullekin BH ja ehkä se nyt toteutuu.
Agilityssä Pessi on alkanut mennä keinun reippaasti, mistä olen todella iloinen :-).

31.3.11
Taas on päästy treenaamaankin ja Pessi on ollut oikein innokas. Keinu sitä vähän jännittää, joten sitä on kokeiltu aina ennen varnaisten treenien alkua. Menee keinun ilman remmiä, mutta hitaasti ja varovaisesti. Muuten Pessi on agissa iloinen ja vauhdikas, keppien suoritus alkaa olla vallan mainio. Tosin liikaa toistoja Pessi ei oikein kestä, ja sitä alkaa kiukuttaa, jos se ei tajua jotain asiaa. Yritän siis pitää harjoitukset suht' lyhyinä ja saada koiralle paljon onnistumisia.

24.3.11
Tässä kuussa päästiin spitzilenkillekin, helmikuun yhteislenkki jäi välistä pakkasen takia. Viime sunnuntaina yhdessä ulkoilemassa oli 9 kleiniä ja mitteliä omistajineen ja mukavaa oli :-). Minulta lenkkeilemässä olivat Fatsy ja Pessi, ja illalla Pessi pääsi Vekun kanssa vielä treeneihin. Pojat olivat väsyneitä vielä seuraavana päivänäkin... ;-).
Tänään oli vuorossa Fatsyn maksa-arvokontrolli ja siellä kuultiin hyviä uutisia: arvot ovat laskeneet :-). Afos-arvo tosin huitelee vielä omissa korkeuksissaan, se oli 1537 (normaali vaihteluväli 20-150) mutta oli sentään laskusuunnassa sekin. Alat oli melkein normaali, 130 (vaihteluväli 10-118).

16.3.11
Viime viikolla oli talvilomaa ja se merkitsi tietysti maalle lähtemistä. Koirat saivat irrotella vapaina jäällä joka päivä ja kyllä ne juoksivatkin... Tosin viikon lopulla irrottelu alkoi jo olla melko vaisua :-D. Fatsy ja Vekku pyrkivät haukkumaan muita ulkoilijoita ja siksi niiden kanssa sai olla hieman tarkkana, mutta ihanainen Pessi ei ole vielä ollenkaan tajunnut, että ketään voisi haukkua. Se vain seisoi ja katsoi korvat höröllään kun hiihtäjät sujuttelivat ohi :-). Mökillä kun käytiin verkkoja kokemassa, niin Fatsy osoitti taas suuren rakkautensa kalaan pihistämällä verkossa olleen kuolleen kuhan ja syömällä siitä pään ennenkuin kala saatiin siltä pois.
Photobucket Photobucket Photobucket Photobucket

18.2.11
Helmikuu on ollut sikäli tylsä, että agilitytreeneihin ei olla päästy, koska on ollut töitä, liikaa lunta hallin katolla (romahdusvaara) ja liikaa pakkasta. Yhtenä aamuna sentään pääsimme vähän treenaamaan Korkeavireen lämpimään halliin, kiitos kaverin joka kutsui :-). Koirat olivat kaikki mukana ja tykkäsivät todella paljon.
Heti helmikuun ekana perjantaina vierailtiin pitkästä aikaa spitzityttökavereiden luona Vesivehmaalla. Siellä oli myös uusi tuttavuus, grossityttö Misu, jonka kanssa varsinkin Pessi löysi yhteisen sävelen. Leikkiminen ja painiminen oli vallan mahdotonta, mutta olivatpa koirat sitten varsin väsyneitä kun tultiin yön yli jatkuneen vierailun jälkeen kotiin. Saatiin nauttia myös kahdesta irtolenkistä talvisessa metsässä. Itse olin lauantaina 5.2. Koiraharrastajien järjestämässä Suunnanmuutosnopeuden kehittämiskoulutuksessa. Kouluttaja teki meille lihaskuntoa ja liikkuvuutta mittaavia testejä ja näytti erilaisia harjoituksia, joilla voi parantaa koordinaatiota, lihaskuntoa ja reaktionopeutta. Erinomainen koulutus, mutta kyllä lihakset olivat seuraavana päivänä kipeinä...
Koirakylpylässä Hyvinkäällä vierailtiin 12.2., tämä oli myös Koiraharrastajien reissu. Vekku ja Pessi pääsivät mukaan uimareissulle ja uimaseurana oli kolme russelineitiä. Vekku kokeneena otti vierailusta kaiken irti ja polski altaassa innoissaan pallojen perässä. Pessi puolestaan ei ollut aivan vakuuttunut uimisen ihanuudesta, mutta jospa se siitä... Pari kuvaa kylpylästä
Photobucket Photobucket

27.1.11
Vihdoin ryhdistäydyin ja aloin pitkästä aikaa päivittää sivuja. Viime vuoden loppupuolesta vielä sen verran, että Vekun kanssa tuli käytyä joulukuussa Helsingissä Voittaja-näyttelyssä, josta kotiintuomisina ERI ilman luokkasijoitusta ja ihan kiva arvostelu. Vekun turkki ei ehtinyt kasvaa aivan täydeksi ennen näyttelyä ja valioluokat taso oli korkea, siinä selitys. Joulun aikaa vietettiin viikko maalla ja kireistä pakkasista huolimatta ulkoiltiin paljon. Koirat pääsivät melkein joka päivä juoksemaan vapaana jäällä.
Tämän vuoden puolella agilityä on treenattu sen minkä pakkaselta on pystynyt. Olen oikein tyytyväinen Pessin edistymiseen. Se on selvästi nyt innostunut ja palkkaamiseen käy sekä nami että lelu. Kepit sujuvat jo varsin hyvin molemmilta puolilta, perusohjauskuviot alkavat mennä perille ja kontaktiesteilläkin pinta-käsky alkaa pikkuhiljaa merkitä jotain. Keinua päästää varmaan kohta kokeilemaan ilman hihnaa.
Fatsyltä poistettiin tänään yksi etuhammas, joka oli haljennut. Samalla otettiin pois myös vuosia sitten katkenneiden välihampaiden tyngät ja siivottiin hammaskivi. Nyt täytyy alkaa harjata hampaita päivittäin.

Kuulumiset 2008

Kuulumiset 2009

Kuulumiset 2010

Kuulumiset 2011